 |

Seuraava tarina
Takaisin historiaan
|
 |
Otteita E.D.E.S-Diving team jaoston historista
Palattuani yömyöhällä Nallen kanssa Ojamon 27:een suuntautuneelta raskaalta
runsaan typpijäämän tuottaneelta syväsukellukselta, vedän uutukaisen
edes-paidan ylleni, istun nojatuoliini ja suon itselleni tilkan savipullosta
kaatamaani geneveriä. Yön pimeydestä kantautuu korviini pihapöllön kaihoisa
huhuilu ja yht'äkkiä paidan pehmeä kangas muuttuu innoittavaksi muusaksi. Se
saattaa minut voimakkaan tunnekuohun valtaan, jossa aatokseni kiitävät
kunnioitetun Edes-teamin kantaisän maanviljelijä Lallin tanhuville.
Lalli oli Köyliöläinen edistyksellinen maanviljelijä, joka taukoamatta
kehitti uusia viljelytapoja, oli lievän kylähullun maineessa ja sai kokea
kaikessa mihin hän ryhtyi sekä menestystä että naapureiden tulista kateutta.
Lalli oli myös antaumuksellinen kalamies. Myös tällä sektorilla kehitti aimo
kantaisämme uraauurtavia luovaan ajatteluun perustuvia keksintöjä. Hän
koversi lepän rungon kappaleen ontoksi putkeksi ja kiinnitti sen toiseen
päähän opaalin kalanrakon. Tällä alkeellisella sukellusmaskilla tähystämällä
hän paikansi Köyliönjärven syvänsyrjät ja mojovimmat kalaparvet. Lalli
menestyi ja vaurastui mutta säilytti tinkimättömän vilpittömyytensä ja
luonteensa jalouden.
Mieleni täyttyi syvällä murheella muistellessani sitä vääryyttä jonka
kohteeksi historiankirjoittaja ovat rakkaan kantaisämme saattaneet. He
julkeavat väittää Lallin surmanneet pyhän piispa Henrikin Köyliön järven
jäällä irrottamalla kirveellään tämän pään ja tehneen niin myös hänen
ylellisen elämän turvottamalle sormelleen, jonka kulta-sormuksen hän anasti.
Mikä vavahduttava ja ennenkuulumaton häväistys ja historian väärennys! Kas
tilannehan oli tämä: Molemmat olivat innokkaita kalamiehiä. Lalli oli
kovertanut jäähän liian pienen avannon josta hänen koukkuunsa saama syvän
syrjässä oleillut vonkale ei mahtunut. Saman aikaisesti paikalle reellä
tupsahtanut Henrik näki miehen ja avannosta sojottavan mahtavan kalanpään.
Hän ponkaisi reessä seisomaan ja käski hevosmiestään pysäyttämään
välittömästi reen. Henrik hypähti rehevämuotoisen vatsansa alta tuskin
pilkoittaville kintuilleen paksuun lumeen ja vääntäytyi avannolle. Lalli oli
tarttunut piilukirveeseensä avartaakseen ahdasta avantoa aimo lohen mittoja
vastaavaksi. Hän kohotti kirveensä ja samalla kun mies aloitti ensimmäisen
iskunsa kurkotti piispa Henrik hiippalakkisen päänsä avannon yli paremmin
nähdäkseen. Kirveen terä osui niskan taakse ja niin vierähti sekä kiharainen
pää että hiippa avannon reunalle hankeen. Lalli säikähti rajusti ja vaipui
epätoivoissaan polvilleen jäälle. Hän yritti tunnistaa vainajaa siinä
onnistumatta. Perheellisenä hän päätti ottaa selvää olisiko vainajalle
jäänyt huollettavia omaisia. Tutkiessaan piispan elotonta tomumajaa löysi
Lalli tämän turpeasta sormesta kiiltävän metallirenkaan, jonka paksunnoksessa
oli kiemuraisia kuvioita. Edistyksellisenä miehenä oli Lalli ajatellut
mahdollisuudesta tallettaa viestejä kaivertamalla merkkejä puiden runkoihin.
Hän ymmärsi heti sormuksen merkkien tarkoittavan myös jotain tällaista ja
arveli näin pääsevänsä vainajan perheestä perille ja pääsevänsä auttamaan
sitä hädässään. Lumi oli paksu ja kolkko tapahtuma oli karkoittanut
molempien hevoset, reet ja piispan ajomiehen. Kaksimetrisessä hangessa
päätti Lalli ainoan ratkaisun olevan sormen irroittamisen ja viemisen kylän
noidan tulkittavaksi, koska ruumista ei voisi paksussa nietoksessa mitenkään
siirtää kaukana häämöttävään rantaan, jonka takaa jo ankara lumipyry
lähestyi kaiken alleen kätkevällä voimallaan.
Hyvät ystävät, oloni tuntuu nyt huomattavasti keveämmältä kun sain tämän
isoäitini minulle kuolinvuoteellaan uskoman salaisuuden kerrottua teille
kaikille. EDES-diving teamin jäsenet sukupolvi sukupolvelta ovat varttuneet
viisaudessa ja tiedossa kantaisältä saadun auvoisen ja antaumuksellisen
innoituksen siivittäminä. Haluan nyt, voimakkaan tunnekuohuni vallassa
paljastaa teille toisenkin tarkasti varjellun salaisuuden. Se on Edes-nimen
todellinen alkuperä ja etymologia jota nimen keksinyt Nalle, tuo auvoisan
valopäinen Lallin jälkeläinen, on ilkikurisesti piilotellut. Malttakaa
mielenne kun kerron sen. Se tulee Brittien saarilla puhutun Kreikasta ja
Latinasta periytyvällä kielellä lausutuista sanoista: Enhanced Devotion
Enormous Satisfaction !.
Äärimmäisellä Vilpittömyydellä (ÄV)
[Antti-Jussi]
Member of Glorious Edes-dive team
P.S. EDES-jaosto perustettiin Marinukseen edistämään seuralaisten tietotaitoa
tekniikkasukelluksesta ja yleensäkin astetta vaativam-masta sukeltamisesta.
|











 |