![]() | ||||
Uusin tarina Ensimmäinen tarina |
Historian havinaaViimeisten vuosien aikana on jäsenkirjeiden yhteydessä ollut kuvauksia Marinuksen historiasta ja jäsenistön toiminnasta. Joissakin yhteyksissä on käynyt ilmi jopa epäilyksiä, että osa tarinoista olisi keksittyjä tai jopa suoranaisia valheita. Seuran historian-tutkimusjaosto kiistää ehdottomasti moiset tuulesta temmatut väitteet. Kaikki tutkimustulokset, jotka julkaistaan seuran kirjeissä, on esitetty vilpittömin mielin. Tosin täytyy myöntää, että vuosisadan vaihteen tapahtumia ja siitä eteenpäin aina 1970-luvulle ei voida virallisesti liittää seuramme historiaan, sillä Marinusta ei ollut vielä perustettu. Tarkkojen tutkimusten perusteella olemme kuitenkin tulleet siihen johtopäätökseen, että sukulaisuus, ystävyyssuhteet, perimätieto tai ainakin sukulaissieluisuus on tarpeeksi väkevä yhteysside menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.
Kaikkihan toki tietävät, että todellisten, luotettavien ja tieteellisesti pätevien
tutkimustulosten aikaansaamiseksi tulee empiiristen metodien käyttäminen jossakin
vaihessa pakolliseksi. Seuramme tunnetun taloudellisen tilanteen seurauksena, on
kenttätutkimusten tekeminen ollut erittäin vaikeaa, ja suurelta osalta jopa
mahdotontakin. Tämänpä vuoksi perustuukin julkaisemamme materiaali enemmän tai
vähemmän kirjalliseen, toisen käden ja huhutietoon. Luottavaisin mielin jatkamme
kuitenkin tutkimus-työtämme. Kertomukset, uusin ylhäällä: |
![]() | ||
|
|
||||
©1999-2003 Marinus