Länsitonttu

Läsitonttu on Helsingin edustalla oleva kalliosaari, johon ajaa veneellä noin tunnissa. Saaren rantaan pääsee aika hyvin suojaan tuulelta ja kohteessa voi sukeltaa siten kovallakin tuulella. Rannalle pääsee helposti veneestä ja veneen saa hyvin kiinni kallion koloihin. Saaren pohjois- ja länsipuolella ranta on loivasti syvenevä ja syvyyttä löytyy yli 20 m. Itäpuolella veden alta löytyy kalliota ja siten sukeltajalle paremmat maisemat. Muuten pohja saaren ympärillä on aika tasainen ja pääasiassa hiekkaa sekä pieniä kiviä. Saaren pohjoispuolelta on löydetty uponnut soutuvene.

Keskiviikko 9.6. oli aamusta alkaen täydellinen sukellusretkipäivä: aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Iltapäivällä Esa kuitenkin soitti ja ilmoitti tuulennopeuden nousseen jo 14 m/s. Päätimme mennä joka tapauksessa veneelle tarkistamaan tilanteen. Klo 18 tuuli oli tosiaan melko reipas, mutta taivas oli lähes pilvetön ja hetken paikanvalinnan jälkeen suuntasimme kohti Länsitonttua, jossa oletimme saavamme veneen suojaan itä-kaakosta puhaltavalta tuulelta. Meitä oli matkalla neljä henkeä, joista yksi - hattua nostettakoon - oli seuran ulkopuolinen ihminen.

Matka oli edennyt vasta ohi Laajasalon öljysatamien ja nokka oli kohti Suomenlinnaa, kun silmiimme sattui muutamia merkillepantavia seikkoja. Ensiksikin piti keskittyä Kustaanmiekasta sisään jyräävän öljytankkerin väistämiseen, toisekseen sen perässä tuli suurikokoinen armeijan vene, joka vilkutti valojaan suoraan meihin päin. Kolmanneksi huomasimme taivaalla idän puolella todella oudon näköisen, pitkän makkaramaisen pilven, jonka toinen pää alkoi olla lähes päällämme. Ja sitten rupesi tapahtumaan… Ohjusveneen suunnasta alkoi tulla valkoista savun näköistä kamaa ja hetken luulimme sen todella olevan jonkinlainen intin harjoitus. Savu vain liikkui kohti meitä aivan liian suurella nopeudella vallitsevaan säätilaan nähden. Sitten huomasimme että se onkin vesihöyryä, joka nousee vedestä kohti päällämme nyt jo pullistelevaa pilveä. Yhtäkkiä vesi alkoi kiehua kaikkialla ympärillämme ja sitten tuuli iski vasten kuin metrinen kakkosnelonen. Veneen matkanopeus putosi sekunnissa 7 solmusta 1,5 solmuun ja tuuli yritti pyörittää venettä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Näkyvyys putosi noin pariinkymmeneen metriin vesisateen vuoksi, ja vastaavasti aallokko nousi puolesta metristä lähelle paria metriä, ja jälleen alle viidessä sekunnissa. Näimme vesisateen lomassa muutamia purkkareita ja kiittelimme onneamme ettemme olleet niiden kyydissä. Enpä ole kyllä ikinä nähnyt purjeita tiputettavan niin nopeasti…

Hetken pyörittyämme käytännössä paikallamme myrsky rupesi jo laantumaan ja näimme makkarapilven hajoavan omaan itseensä tyytyväisenä. Koko touhu kesti vain viitisen minuuttia mutta se oli sen arvoista!

Pian ohitimme yhden hiukan siipeensä saaneen purjeveneen, josta oli vantti poikki ja purjeet pitkin kantta ja osittain vedessä. Se tosin suunnisti perämoottorinsa avulla kohti satamaa - meillä oli edelleen päinvastainen suunta. Kuninkaansalmeen saapuessamme ihmettelin ruorissa kovasti, mihin kaikki siellä ennen olleet viitat olivat kadonneet mutta lähemmäksi päästyämme näimme niiden olevan melkein vaakatasossa veden pintaa pitkin valtavan virtauksen vuoksi, jonka ilmeisesti em. ystävämme makkara oli aiheuttanut.

Salmesta päästyämme meitä tervehti reippaanlainen itätuuli ja sitten mentiin kuin Linnanmäellä: välillä potkuri löi pari kierrosta tyhjää hypätessämme aallonharjalta ja sitten oltiinkin jo paukahtaen seuraavan aallon pohjalla, ja taas ylös ja alas… Jotta näytös ei olisi käynyt yksitoikkoiseksi edessäpäin alkoi räiskyä oikein mallikas ukkonen ja siitä alkoi pohtiminen "voiko ukkosella sukeltaa?" Tätä pohdimme suunnatessamme sateessa, tuulessa ja salamien välkkyessä edelleen kohti Länsitonttua.

Pääsimme perille vain noin 1,5 tunnin uurastuksen jälkeen ja ankkuroinnissa oli tietty omat tavanomaiset kovan tuulen ongelmansa. Lopulta molemmat koukut ottivat kiinni ja jäimme edelleen pohtimaan "voiko ukkosella sukeltaa?" ja "suojaakohan kuminen Loitokari kokonassella varustettuna yhtään, jos ziljoona volttia iskee kuin korkeajännitys?" Odotteluun meni reilu puolituntia. Ukkonen siirtyi pari virstaa poispäin, joten ei muuta kuin eka pari uunista ulos. Petterin ja Mikan sukellus meni hyvin ja sitten oli allekirjoittaneen ja Esan vuoro kokeilla. Sukellus oli pinnalla riehuneesta myrskystä huolimatta erittäin rauhallista näkyvyydenkin ollessa jotain 3-4 m. Saaliiksi sukellukselta nostimme Marinuksen kannella - ehkä - näytillä olevat tikkaat.

Miehet kyytiin ja kytkin ylös. Ajateltiin että paluumatkalla päästään oikein plaanaamaan myötätuuleen, mikä oli tietty liikaa pyydetty. Tuuli oli tehnyt käkkärikäännöksen ja jälleen mentiin hyvässä laitavastaisessa aallokossa ylös ja alas, ylös ja alas… Ja taas oli aihetta lauluun. Satamaan saavuimme jälleen noin 1,5 tunnin veneilyn jälkeen. Gepsin avulla suunnistaminen oli helppoa näkyvyyden ollessa melko syvältä: seurattiin vain ruudulla näkyvää tulojälkeämme vastakkaiseen suuntaan. Kumma kyllä, matkalla ei näkynyt yhtään muuta venettä…

Aamulla meri oli lähes tyyni - lehdestä sai lueskella kuinka katot olivat lennelleet, puita kaatuillut ja pomppulinnoja mennyt nurin, ja vielä töihin pyöräillessä raivaussahat soitteli sävelmää "Näin käy kaatuneille puille".

Että sellainen reissu. MS Marinuksen merikelpoisuus tuli jälleen kerran kokeellisesti todistettua aivan mahtavaksi.

Ja muuten, mukaanhan voi lähteä vaikkei haluaisi sukeltaakaan. Näettävää ja koettavaa riittää silti!

[Juha]