Oxelhuvudet

Oxelhuvudet tai Öhuvudet on Sipoon saaristossa ja Söderskärin majakan pohjoispuolella oleva saari. Saaren länsipäässä on pyöreä kalliokupoli, jonka länsi- ja eteläpuolella on myös parhaat sukelluspaikat. Saaren itäosassa on matalaa kasvillisuutta. Veneen saa kiinni kallion pohjoispuolelle mutta paikka on tuulinen. Saarella on maihinnousukielto lintujen pesintäaikaan aina 15.8 asti. Kalliokupolin länsipuolella ranta laskeutuu nopeasti 45 m. Kallion eteläpuolella on isojen kivien muodostamaa louhikkoa. Kallion pohjois- ja eteläpuolella on englantilaisen linjalaivan hylyn massiivisia puuosia n. 15 metrin syvyydessä. Eteläpuolella on osa laivan kylkeä 24 kaaren pituudelta. Itse hylky on saaren etelä-kaakkoispuolella 36 metrin syvyydessä, kahteen osaan hajonneena (Vaheri-Hyvärinen-Saari: Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä). Muuten saaren ympärillä on aika tasaista ja pohja on hiekkaa tai pieniä kiviä.

Normaali Marinuksen sunnuntain sukellusreissu starttasi Laivalahdesta aamulla 11.7. Lännestä puhalsi navakka tuuli, jonka oli ennustettu vielä yltyvän päiväksi. Suuntasimme veneen keulan Helsingistä Itään ja kohti Söderskärin majakkaa ympäröiviä saaria. Parin tunnin ajelun jälkeen olimme perillä Oxelhuvudetin luona. Mereltä puhalsi kovasti mutta tuuli ei ollut ehtinyt nostaa allokkoa. Veneen kaiku näytti saaren länsipäässä 45 m ja rantaan ei ollut kuin 20 m. Paikka näytti ainakin pinnalta enemmän kuin lupaavalta. Tuulen takia yritimme ankkuroida saaren pohjoispuolelle suojaan mutta kuitenkin mahdollisimman lähelle saaren länsikärkeä. Vielä kun allokko ei ollut noussut kalliokiilan sai saaren rantaa melko kivuttomasti.

Valmistelimme sukellusparini Jannen kanssa varusteen kuntoon ja loikkasimme veteeen. Tuuli oli tuonut pintaan vähän hötöä pohjasta mutta näkyvyys kirkastui nopeasti 10 m alapuolella. Veneen kohdalla hiekkapohja laskeutui rantakallioiden jälkeen loivasti alas 15 m ja jatkui tasaisena siitä eteenpäin. Sukelsimme 15 m:ssä saaren rannan suuntaisesti kohti länsikärkeä. Pikkuhiljaa hiekkapohja vaihtui osompiin kiviin ja välillä pimeidestä ilmestyi eteemme valtavia kiven järkäleitä. Ne istuivat rinteessä ihan kuin joku olisi tuonut ne siihen. Muuten rinne vietti alas kokoajan jyrkkenevässä kulmassa. Lopulta pohjassa näkyi tasaisia kalliokohtiakin, joissa rinne tipahti vielä jyrkemmin. 20 m jälkeen vesi oli kirkasta ja näkyvyys oli mahtava. Vedessä näki vaivatta niin pitkälle kuin 55 W Marinus-aurinkoni valokeila ylsi. Ilma lamppuakin silmä tottui helposti hämärään ja pohjan muodot näyttivät aamu-utuisen siniseltä. Laskeuduimme suoraan rinnettä alas aina vähän yli 30 m asti mistä löytyi hylyn osia. Pohjassa oli muutama iso parru, joissa oli reikiä. Kokonaista hylkyä ei löytynyt vaikka sellaisesta huhutaan. Toisaalta rinne jatkui vielä alas ja syvemmältä olisi saattaanut löytyä lisää hylyn osia. Vilkaisin painemittariani, joka näytti 100 bar. Näytin Jannelle että kääntyisimme takaisin. Lähdimme takaisin tulosuuntaan mutta säilytimme 30 m syvyyden vähän aikaa. Kun nousimme ylös rinnettä edessä hämärtyi yhtäkkiä ja ihmettelin mihin valo katosi vedestä. Vilkaisin ylös ja säpsähdin edessämme nousevaa kiven lohkaretta. Janne oli minua pari kolme metriä ylempänä joten kiven täytyi olla noin 6 m korkea. Ihmettelimme hetken kiven suuruutta ja jatkoimme ylös päin nousevan rannan suuntaan. Pinnalla oli noussut aikamoinen aallokko joka tuntui jo 3 m syvyydessä. Merilevät heiluivat edestakaisin virrasssa kun sukelsimme rannan suuntaisesti takaisin venettä kohden. Hetken päästä veneen pohja häämöttikin yllämme. Janne kävi vielä tarkastamassa veneen potkurin kun minä pyörin veneen alla ihmettelemässä pohjan elämää. Seuraava sukelluspari odotti veneessä veteen pääsyä, joten täytyi nousta ylös veneeseen. Allokko pärski rannalla jo niin kovasti että venettä ei olisi saanut enää rantaan kiinni. Vene pysyi kohtuullisesti paikallaan ja kohtahan olimme jo lähdössä takaisin satamaan. Tuuli oli vienyt myös veneen sukeltajalipun mastoineen. Ilmeisesti kiinnitys oli ollut liian heppoinen tähän myrskyyn. Päivän viimeinen sukeltaja sai hakea narun rantakalliosta ja lähdimme puskemaan kohti Laivalahtea. Ensimmäisen tunnin keinutus voitti reilusti kaikki Linnanmäen härvelit ja matkustajien toivomus kuuluikin: saaren suojaan mielellään ja nopeasti.

Oxelhuvudet on hyvä sukelluskohde päiväreissuille Helsingistä tai Sipoosta jos on tyyni keli. Saaren takaa, läheltä kalliota ei saa kunnollista suojaa länsituulelle, joka pääsee puhaltamaan suoraan aavalta mereltä. Parhaan sukelluspaikat ovat ehdottomasti saaren länsi kärjessä ja kärjen eteläpuolella. Vene kannattaa kiinnittää tai ankkuroida mahdollisimman lähelle saaren kärkeä. Itse emme päässeet ankkuroimaan tarpeeksi lähelle ja eteläosa jäi tälläkertaa sukeltamatta. Seurassamme osattiin kertoa että saaren kärjen eteläpuolella on isoista kivistä muodostunut kalliolouhikko. Ainakin saamani kuvauksen perusteella se vaikuttaa hyvältä sukelluspaikalta. Muuten saaren ympärillä on tasaista hiekkapohjaa eikä mitää erikoista näkemistä. Lisäksi kannattaa muistaa että kaikille Söderskärin majakkaa ympäröiville saarille on maihinnousukielto melkein koko kesän. Majakalla majailevat lintuihmisen tulevat hanakasti huomauttamaan kiellosta jos rantaan yrittää kiinnittää venettä.

[Petri]

©1999 Marinus