 |

Seuraava tarina
Takaisin historiaan
|
 |
Oivan näköharhat
Marinuksen eräs värikkäimmistä hahmoista kautta aikojen oli Pälkäneeltä kotoisin oleva Oiva Nysänen. Hän oli Marinuksen ehdokasjäsen koko 1930-luvun. Varsinaista jäsenyyttä hän ei milloinkaan saavuttanut, sillä hän ilmoitti heti alkuun, että ei ole halukas milloinkaan suorittamaan seuralle vuotuisia jäsenmaksuja. Oiva kyllä osallistui aktiivisesti seuran kokouksiin ja juhlatilaisuuksiin, sillä aktiivisena sieluna hän antoi huomattavan panoksensa erilaisten tapahtumien järjestelyihin.
 |
Oivan pakkomielteenä oli erään vanhan ongelman ratkaisu. Kyseessä oli näköharhaan perus-tuvan kuution rakentaminen suomalaisesta männystä. Useiden yritysten jälkeen Oiva onnistuikin suoriutumaan tehtävästään vuonna 1938, mutta työ oli vaatinut niin huomattavia henkisiä ja ruumiillisia ponnistuksia, että Oiva ei enää läpäissyt sukelluslääketieteellisiä tarkastuksia. Vaikka ko. tarkas-tukset ao. ajankohtana olivat hyvin väljät, merkitsi hylkäys sitä, että luvallinen sukeltaminen Suomen alueella loppui Oivan kohdalta.
|
Epäviralliselta taholta on myöhemmin saatu tietoja siitä, että Oiva matkusti 1940-luvun alussa Saksaan, jossa hänelle tarjoutui mahdollisuus harrastaa sukellustoimintaa.
Oivan elämän myöhemmät vaiheet ovat jääneet hämärän peittoon... |
 |
©2000 Marinus
|











 |