Klaus Oldendorf

Klaus Oldendorf on vuonna 1893 rakennettu saksalainen rahtilaiva. Alus kuului saksalaisen Egon Oldendorffin omistamaan Oldendorf-loppuisten kauppalaivojen sarjaan. Aluksen pituus on 74 m ja leveys kymmenen metriä. Klaus Oldendorfin upotti Porkkalan Kalbådanin etelä puolelle 25.11.1942 luultavasti sukellusveneestä ammuttu torpedo. Aivan viime vuosiin asti hylkyyn eivät ole sukeltaneet kuin merivoimien sukeltajat. Hylylle on laitettu kesällä 1999 sukellusseurojen poijutusprojektin iso pysyvä poiju. Hylky on vaativa sukelluskohde syvyytensä takia. Kannelle on pinnasta matkaa 32 m ja pohjaan noin 40 m. Hylystä on maininta myös 'Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä'-kirjassa sivulla 180.

Sukellusleiri Porkkalassa 13.6.1999. Sunnuntai aamu oli jo pitkällä kun heräsin veneestä. Ruotsin lautat olivat kiertäneet tänä aamuna ulkoväylää pitkin ja aikainen herätys veneen keikuntaan jäi kokematta. Uni olikin toisaalta tarpeen raskaan sukellusviikonlopun vähän nukuttuja öitä paikkaamaan. Säästä ei voinut sanoa pahaa sanaa, pitkästi päälle 20°C, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri oli tyyni. Vesikin tuntui olevan tänä vuonna erityisen kirkasta ja veneen laidan yli näkyi selvästi kalliopohjassa kiinni olevat vihreän kellertävät rakkolevät. Juuso heräsi minun aamupalan laitossa syntyneeseen kolinaan ja siristeli silmiään aamuauringossa. Näytti että edellisen illan grillaus otti koville vielä seuraavanakin päivänä.

Aaamupalan jälkeen kävin saaren toisella puolella pääleirissä katsomassa oliko pulloni täytetty. Kompuran luota löysin Jopin ja saaran joten päivän reissun kööri oli siis hereillä. Marinus-venettä oltiin myös lastaamassa Oldendorfin keikkaa varten. Itse olimme liikkeellä Juuson pikkufiskarilla, joten ei ollut kiire hätäisimpien mukaan ensimmäiselle reissulle. Pitkä sukellus houkutteli laittamaan pulloon toisenkin tankkauksen. Hupihan piti maksimoida kaikin keinoin ja olisihan se myös pieni lisä sukelluksen turvallisuuteen. Lähdimme puksuttamaan Hermanskäristä kohti Oldendorfia puoli tuntia Marinus-veneen perässä. Merellä tuuli vähän enemmän kuin saarten suojassa, mutta ei kuitenkaan haittaavasti. Kun saavuimme hylylle, siellä oli Marinus-veneen lisäksi jo kaksi muutakin alusta. Kävi mielessä että ei taideta enää löytää 20 m näkyvyyttä kun kaikkien aikaisempien sukeltajien pölyt leijuvat hylyn päällä. Laitoimme veneen kahden muun perään letkaksija aloimme valmistelemaan sukellusta. Lauantain sukelluksella hajonneen kuivapuvun hupun paikkaus ilmastointiteipillä näytti onnistuneen hyvin. Mitähän kaikkea sillä harmaalla ihmeteipillä ei voisi korjata.

Jopi ja Saara sukelsivat parina, minä sukelsin tänään Juuson kanssa. Uimme pinnassa veneletkan ohi pintapoijulle, mistä pudottelin Juuson edellä aikamoista vauhtia alas hylkyä kohti. Matkalla tervehdimme tuttuja sukeltajia, jotka olivat tulossa jo ylös hylyltä ja roikkuivat dekoaan poijunarussa. Tulin alas vähän liiankin nopeasti ja hengitys oli vielä pinnalla uimisen seurauksen voimakasta. Juuso tuli perässä ja näytin hänelle että täytyy rauhoittaa hiukan vauhtia. Köysi tuli hylyn peräosaan vasemmalle laidalle, mistä lähdimme sukeltamaan perän kautta toiselle laidalle. Matkalla ihmettelimme peräkannella lojuvaa suurta varapotkuria ja kurkittiin koloista laivan sisäosiin. Perässä keskellä on iso ruuman luukku mistä voi lasketella alas pohjalle ja kurkistaa syvemmälle hylyn sisäosiin. Sukelsimme komentosillan jäänteiden läpi laivan etuosaan, joka on katkennut irti aivan komentosillan edestä. Osittain romahtaneet seinät lojuivat alhaalla. Painuin alas katsomaan pohjan rompetta. Juuso tuli perässä vähän ylempänä. Suunnistimme keulaan, joka on vähän vinossa vasemmalle muuhun hylkyyn nähden. Terävä keula oli kuin Titanic leffasta. Keulasta lähti viistosti reiden paksuinen ankkurikettinki, joka hävisi kauempana pimeyteen. Vesi oli niin kirkasta että että pohja näkyi keulalta selkeästi ilma lamppuakin. Sukelsimme takaisin hylyn perää kohden ja löysimme sieltä myös aikaisemmin alas tulleet sukelluskaverimme. Saara näytti käsimerkeillä että häntä palelsi. Itsellä tuntui hyvältä eikä vilu ollut yllättänyt ollenkaan. Juuso viittoili ylös ja lähdimme nousemaan pintaa kohti. Auringon vihreä valo näytti välivedessä todella kauniilta. Sukeltajien kuplat nousivat alhaalta kuin poreet limsassa. Sukellustietokone ei näyttänyt ylöstullessa dekoa mutta pysähdyimme hetkeksi 6 m ja sama tehtiin myös 3 m kohdalla.

Pinnalla oli noussut aikamoinen aallokko, mikä tiesi vaikeuksia veneeseen nousussa. Jäinkin suosiolla odottelemaan 3 m kunnes muut pääsevät veneeseen. Oloa ei voinut sanoin kuvata kun mahtavan sukelluksen jälkeen kelluin selälläni veneen alapuolella. Siihen olisi voinut nukahtaa. Millään olisi tehnyt mieli nousta ylös allokkoon. Muut hävisivät pikkuhiljaa portaita pitkin pinnalle ja uin lopulta veneen laidalle. Pienen istuskelun ja sukelluskuulumisien vaihtamisen jälkeen lähdimme hiljakseen ajelemaan kohti Hermanskäriä ja leiripaikkaa.

[Petri]

©1999 Marinus