Park Victory

Rahtilaiva S/S Park Victory oli tuomassa kivihiililastia Pohjois-Amerikasta Suomeen jouluna 1947. Joulupäivän lumimyrskyssä laiva ankkuroitui Lillharun läheisyyteen odottelemaan tuulen tyyntymistä. Ankkurit eivät kuitenkaan pitäneet kovassa myrskyssä ja Park Victory ajautui läheiselle karille. Alus irtosi kuitenkin omien koneidensa avulla, mutta osui uudelleen karille ja katkesi kovassa merenkäynnissä. Kahdessakymmenessä minuutissa uponneen laivan miehistö yritti parhaansa mukaan pelastautua lähistön kallioluodoille. Auttajat ehtivät paikalle vasta seuraavana aamuna ja kymmenen miehistön jäsentä oli hukkunut jäätävän hyiseen veteen.

Hylyn paikka on merkitty merikortteihin. Hylky on kesäisin poijutettu, joten sukeltaminen hylylle on suhteellisen helppoa. Nykyään hylyn sisäosissa sukeltamista pidetään erittäin riskialttiina sortumis- ja romahtamisvaaran takia. Komentosilta on jo romahtanut kokonaan kasaan. Lisäksi kannet notkuvat pienestä painamisesta.Aluksessa on ollut 3 eturuumaa ja 2 takaruumaa, komentosilta keskilaivassa. Hylky on katkennut komentosillan etupuolelta. Mastot ovat edelleen pystyssä etummaisinta mastoa lukuunottamatta, ja nousevat n. 8 m syvyyteen. Syvyyttä paikalla on enimmillään 36 metriä. Yleensä kohteella on erittäin hyvä näkyvyys. Haaksirikossa enehtyneitten merimiesten muistoksi Utön kappeliin on tuotu miesten nimillä varustettu kynttelikkö. Haaksirikosta muistuttaa myös saaristolaisille luovutettu kiitostaulu, joka on kiinnitetty Utön kirkon seinään.

Kevään 2001 sukellusleirillä oltiin päästy vihdoin kaikkien odottaman Park Victoryn hylyn päälle. Kiireisimmät olivat menneet jo alas hylylle, kun puin sukellusparini Antin kanssa varusteita. Olimme sopineet että lähdemme hylylle vasta kun ensimmäiset sukeltajat tulevat ylös. Tukialuksessa oli kaksi sukellusskootteria, jotka saimme mukaan ensimmäiselle Parkin sukellukselle. En ollut ennen sukeltanut Parkilla, saatikka skootterilla, joten odotettavissa oli mielenkiintoinen kokemus. Pudottauduin Antin jälkeen veteen. Ihmettelin hetken pinnalla skootterin toimintaa, painoin käynnistysnappia ja ei kun menoksi...

Laskettelimme ankkuri köyttä alas hylylle. Näkyvyys hylyllä oli mahtava eikä lamppua tarvinnut kuin hylyn sisälle kurkisteluun. Ankkuriköysi tuli kannelle romahtaneen komentosillan taakse. Liitelimme skoottereilla hylyn vieressä keulaa kohti. Komentosillan edestä hylky on katkennut, koukkasimme syvemmälle hylyn eteen. Antti-Jussi ja Janne tuli vastaan matkalla hylyn keula osaan. Morjestimme heitä ja liitelimme edessä siintävää hylyn keulaa kohti. Keula oli hienon näköinen. Laskeuduimme alemmaksi, jotta keulan näki alhaalta päin. Hylyn kyljestä irrottamani näkit leijuivat kieppuen kyljen vieressä alas kohti pohjaa, joka häämötti harmaana yli kymmenen metriä alempana.

Hetken ihmettelyn jälkeen lähdimme ajelemaan hylyn toista kylkeä pitkin kohti laivan peräpäätä. Valo siivilöytyi kannelle vihreän keltaisena ja valaisi kannen kirkkaasti. Pysähdyimme vähän väliä katselemaan kannen yksityiskohtia. Skootteri kulki sen verran kovaa, että ilman pysähdyksiä yksityiskohdat olisivat saattaneet jäädä näkemättä. Laivan komentosilta oli ajan saatossa romahtanut kasaan. Ihan kuin katto olisi painunut ensin sisään ja kaatanut komentosillan etuseinänkin taaksepäin kallelleen. Keskilaivassa jäimme ihastelemaan mahtavia mastoja, jotka kohosivat majesteettisina laivan kannelta kohti pintaa. Perässä oli kiva yläkannen muodostama silta, jonka alta pystyi ajelemaan slootterilla läpi.

Perän kierrettyämme tulimme toista kylkeä takaisin hylyn keskiosaan mistä nousu köysi lähti pintaan. Skoottereilla matka taittui niin nopeasti että olimme kolunneet hylyn kannen tasolla joka paikasta. ilmaakin oli jäljellä kohtuullisesti, joten ajelimme hylyn päällä ristiin rastiin. Toista skootteria oli hauska jahdata ja yrittää pysyä tiukasti perässä kannen rakenteiden välissä. Tein muutaman lähestymisajon kauempaa hylyn sivusta, jotta saisin paremman kuvan miltä laiva on näyttänyt aikoinaan ennen uppoamista.

Lopulta Antti näytti, että voisimme mennä ylös. Ilmat alkoivat olla käytetty. Sormet alkoivat olla kohmeessa jatkuvasta skootterin kahvojen puristamisesta. Viimeinen vilkaisu vielä hylylle ja nokka kohti pintaa. Skootteri antoi hyvän avun myös nousussa, joten liitelimme hitaasti ylös nousuköyden sivussa. Kuudessa metrissä tavoitimme Antti-Jussin ja Jannen, jotka olivat pitkästi yli tunnin kestäneen sukelluksen dekoissa. Antti jätti skootterinsa Jannelle, joka ajoi villisti ympyrää nousuköyden läheisyydessä. Tietokone näytti suoranousua mutta pysähdyimme kolmeksi minuutiksi turvadekoon ennen pintaan nousua.

[Petri]