Tallinnan ihmeet ja Jumindan esteet

Tutkimustyö on kallista ja aikaaviepää, mutta loppujen lopuksi siihen sijoittaminen kannattaa, sillä joskus pienikin vihje saattaa johtaa seuraavaan kohteeseen joka puolestaan tarjoaa tutkijalle todella merkittäviä löydöksiä. Tällainen löydöksien ketju sai alkuunsa Marinuksen laajennetun tutkimusryhmän viimeisimmältä tutkimus-matkalta Tallinnaan.

Lauantaina huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2000 Marinuksen laajennettu tutkimusryhmä lähti etsimään tarkempaa tietoa Seuramme vanhoja yhteyksistä Suomenlahden takaiseen veljeskansaamme. Suunnitelma oli seuraava: jokaiselle tutkimus-ryhmän jäsenelle oli määrätty selkeä tehtävä etsiä vihjeitä ja jälkiä, jotka johtaisivat tavoitteiden saavuttamiseen. Kymmenen hengen tutkimusryhmä teki uutteraa etsintätyötä Tallinnan merimuseosta, joka johtikin ensimmäiseen löydökseen.

Merimuseon arkistoista, erään kirjan takalehdeltä löytyi lähes huomaamaton lyijykynällä merkitty maininta suomalaisesta henkilöstä nimeltä Voitto Räikkönen, joka oli ollut tutkimassa Tallinnan edustan merikarttoja vuonna 1937. Museon vanha vahtimestari, Jaan Käär (81v.), joka löydettiin museon kellarivarastosta höyrylaiva "Tartun" pylpyröitä kiillottamasta, innostui kertomaan asiasta.

Jaan oli kertomansa mukaan auttanut isäänsä jo kyseisenä vuonna 1937, jolloin hän oli vasta 18 vuotias nuorukainen. Jaanin isä toimi siihen aikaan merimuseon amanuenssina. Jaan kertoi ihmetelleensä erään nuorehkon miehen kiinnostusta vanhoihin karttoihin. Tämä mies oli osoittautunut suomalaiseksi. Mies oli päivä päivän jälkeen istunut museon tiloissa muistiinpanoja tehden. Eräänä iltana Jaan oli pyytänyt häntä mukaansa ravintolaan iltaa viettämään, johon kutsuun vieras olikin suostunut, tosin empien. He olivat valinneet sattumoisin kohteekseen ravintola Olde Hansen. Muutaman hunajaoluen jälkeen oli totuus paljastunut. Nuori mies, Voitto Räikkönen nimeltään oli keräämässä tietoa Tallinnan ja Jumindan edustan meriväylistä. Syyksi hän oli ilmoittanut epämääräisesti uuden laivalinjan reittien perustutkimuksen.

Miehet olivat ystävystyneet. Jaan oli jopa pystynyt järjestämään Voitolle pienen vinttihuoneen majapaikaksi Pikk-kadun varrelta. Kuukauden kuluttua Voiton piti palata takaisin Suomeen. Jaan väitti, että hänen siskollaan Katarinalla ja Voitolla olisi ollut jonkinasteinen suhdekin, mutta siitä ei kukaan koskaan ottanut selvää. (Tätä tutkimushaaraa ei historiatyöryhmä lähtenyt seuraamaan)

Vuonna 1939 tilanne Euroopassa oli riistäytynyt käsistä. Sota oli syttynyt. Jaan oli aktiivisena nuorukaisena liittynyt vapaaehtoisena Suomen armeijan Eestipoikain joukko-osastoon JR 100. Eräänä iltana vuonna 1941 Helsingin satamassa kävellessään Jaan oli törmännyt Voittoon, joka osoittautui Suomen armeijan luutnantiksi ja vartiovene Muikun päälliköksi. Suhteillaan Voitto sai järjestetyksi Jaanille paikan Muikun miehistössä. Nyt kävi ilmi, että Voitto oli Tallinnanvierailunsa aikana todellisuudessa kerännytkin perustietoa merimiinoitteita varten.

Saksan armeijan saavutettua Viron, oli suuri venäläinen armeija-osasto jäämässä mottiin Länsi-Viron alueelle. Tämän vuoksi tuli saksalaisille tärkeäksi sulkea yhdessä suomalaisten kanssa venäläisten viimeinen merireitti Leningradiin. Suomen merivoimien komentaja antoikin 9.elokuuta 1941 käskyn laskea Jumidan sulkuun miinoitteet "Perkjärvi", "Äyräpää", "Vuoksi", ja "Suvanto". Näiden sulkujen suunnittelussa oli Voiton keräämä materiaali osoittautunut kullan arvoiseksi. Kaikkiaan laskivat suomalaiset sulkuun 800 miinaa. Työ oli valmis vasta elokuun puolivälissä. Muikku oli koko operaation ajan tiedustelutehtävissä. Näistä miinoitteista ja niiden sijainnista on ollut tietoa saatavissa erittäin niukasti

Miinasulku osoitti tehonsa myöhemmin, kun venäläiset toden teolla ryhtyivät evakuoimaan Tallinnaa. Ensimmäinen risteilijäosasto pääsi läpi vaurioitta, mutta jäljessä seuraava 120 laivan osasto ei pystynyt pysyttelemään raivatuilla väylillä. Jaan kertoo, että vartiovene Muikun ja saksalaisten tarkkailutietojen mukaan kuusi hävittäjää ja 31 muuta laivaa olisi tuhoutunut ja uponnut. Viralliset tiedot puhuvat kuitenkin vain viidestä hävittäjästä ja 26 muusta laivasta. Saksan ilmavoimat, Luftwaffe olisi Jaanin tietojen mukaan upottanut vielä 10 laivaa (virallisia upotuksia 8).

Se mikä tekee näistä tarinoista tärkeän on se, että kyseinen traaginen tapahtuma on tuonut paljon hyviä sukelluskohteita sukeltajien veneen ulottuville. Toistaiseksi ei kohteille pääsy ole vielä helppoa, mutta Jaan väitti, että vielä sekin aika tulee, jolloin kyseisiä kohteita vielä pääsee tutkimaan.

Marinuksen historiantutkimusseurue otti vanhan Jaanin mukaan lounaalle, joka pidettiin tietysti Olde Hansessa. Voiton ja Jaanin vanha kantapöytäkin löydettiin ravintolan kolmannen kerroksen perältä, takan läheltä. Jaan kertoi, että Voitto oli aikanaan ihastunut tähän paikkaan mm. seiniin piirretyn taiteen vuoksi. Viereisellä seinällä olikin hieno fresko villisikametsällä olevasta metsästäjästä, jolla oli koira hihnassa.

Muutamien Hunaja- ja yrttiolusten sekä useampien Vana Tallinna lasillisten jälkeen Jaan lupasi antaa seuran käyttöön laatimansa kuvauksen Jumindan miinoitteista. Jaan osoittautui todelliseksi seuramieheksi jonka ehdotuksesta otimme seuran käyttöön vanhan virolaisen tavan nuoren parin Vana Tallinna ryypyistä (eräs tutkimusryhmämme jäsenistä uskoi Jaanin keksineen koko tarinan vain saadakseen ilmaisia viinapaukkuja).


Marinuksen Tallinnatyöryhmä Merimuseon ulkopuolella. Jaan on löytynyt. Huomaa ryhmän iloiset ilmeet


Olde Hansen pöydässä maistui ruoka ja hunajaolut. Jaan (ensimmäisessä kuvassa oikealla) nautti täysin siemauksin tarjoilusta

Ennen eroamista ja kotiinlähtöä Jaan totesi vielä: "Pitäkää hyvää huolta tuosta kartasta. Toistaiseksi alueelle ei vielä saa mennä onneaan koettamaan, mutta kunhan ajat muuttuu, löytyy tuolta alueelta todella paljon rautaa. Kyllä se niin vaan ryskyi, yökin melkein päiväksi muuttui." Jaan tuli vielä saattelemaan tutkimustyöryhmää satamaan. Voittoa ei Jaan ole sodan jälkeen nähnyt.

Loppukaneetti: Normaalistihan Marinuksen historiakertomusten pitäisi käsitellä seuramme jäseniä ja heidän edesottamuksiaan maailman merillä ja mannuilla. Tällä kertaa tarina vei kuitenkin työryhmän niin mukanaan, että tutkimustyötä ei keskeytetty, vaikka varsinaista Marinus-yhteyttä ei löytynytkään. Laivamatkalla kotiin kuitenkin päätettiin yhdessä, että Jaan otettaisiin Marinukseen Norppa-jäseneksi. Kun tämä päätös oli tehty, tuli tästäkin tarinasta julkaisu- ja arkistokelpoinen.


Jaan (vas.) ja Matti vartiovene Muikun kannella Suomenlahdella tarkkailemassa "Vuoksen" laskua kesällä 1941.


Jaanin luovuttama Jumindan merialueen kartta. Kyseinen miinakenttä koostui useasta erillisestä miinoitteesta. Alue osoittautui tuhoisaksi venäläisten vetäytyessä Tallinnasta: "Tuolta alueelta tulee löytymään todella paljon rautaa", totesi Jaan.


Takaisin alkuun